Iäkkäillä on valtavasti kokemuspääomaa, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa

Vanhusasiavaltuutetun toimistossa työskennellessäni olen huomannut, että vaikuttamistyössä tasapainoillaan kahden ison ja tärkeän viestin välillä. Ensimmäinen on, että iäkkäiden aseman ja oikeuksien turvaaminen on yhä kriittisempi kysymys koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Toinen tärkeä näkökulma on, että ikääntyneet ihmiset ovat suuri voimavara ja heillä on koko yhteiskunnalle tärkeää kokemuspääomaa. Tässä ajassa molempien viestien on kuuluttava painokkaasti.

Nuorena väitöskirjatutkijana sain suuren opin elämääni, kun haastattelin iäkkäitä yksinasuvia naisia, joilla oli muistisairaus. Vanhin heistä oli 94-vuotias. Vaikutuin siitä, miten paljon naisilla oli voimavaroja, tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä, vaikka muistisairaus toikin arkeen hankaluuksia. Toimijuus ei pääty muistisairauteen. Ikääntyneillä on elämänkokemusta, kykyjä ja taitoja, joista nuoremmillakin on opittavaa. Tämä kokemuspääoma hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Myönteiset näkökulmat ikääntymisestä ja vanhoista ihmisistä ovat harvoin esillä julkisessa keskustelussa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sen sijaan ikääntyminen esitetään usein taloudellisena taakkana tai uhkakuvina. On yleistä kantaa huolta esimerkiksi eläkejärjestelmän kestävyydestä tai hoivakulujen rahoittamisesta. Näissä keskusteluissa ikääntyneet esitetään kapeasti toimenpiteiden kohteina tai palveluiden vastaanottajina. Monesti tuntuu unohtuvan, että vanheneminen koskee meitä kaikkia ja kuuluu elämänkulkuun.

Ajattelu- ja puhetavat vaikuttavat ikääntyneiden ihmisten kokemaan arvostukseen ja osallisuuteen. Kun tapaamme ikääntyneitä ihmisiä, kuulemme tästä lähes aina. Ikääntyneet kokevat, että he ovat yhteiskunnassa näkymättömiä, ja että heihin suhtaudutaan kulueränä. Kuten eräs henkilö minulle totesi: ”ihan kuin joutaisi jo romukoppaan”. Nämä melko voimakkaat ilmaukset kertovat jotakin olennaista siitä, miten iäkkäät kokevat yhteiskuntamme suhtautuvan vanhenemiseen. Ne kertovat myös, että ajattelu- ja puhetapamme ikääntymisestä ja vanhenevista ihmisistä kaipaavat uudistamista.

Elinikä pitenee

Uudistaminen on tarpeen myös väestökehityksen takia. Suomessa on meneillään kaksi iäkästä väestöä koskevaa muutosta. Väestö ikääntyy ja se myös pitkäikäistyy. 65 vuotta täyttäneiden määrä ja osuus väestöstä kasvavat. Vuonna 2025 lopussa 65 vuotta täyttäneitä oli jo yli 1,3 miljoonaa, mikä vastaa lähes 24 prosenttia väestöstä. Samalla kasvaa myös kaikkein iäkkäimpien määrä, kun iäkkäät ihmiset elävät yhä pidempään. 85 vuotta täyttäneiden määrä on 25 vuodessa yli kaksinkertaistunut. 90 vuotta täyttäneitä on yli 61 000.

Pitkäikäisyyden myötä ovat lisääntyneet myös ikääntyneiden toimintakykyiset elinvuodet. Tutkijat ovat kutsuneet noin 65 ja 80 ikävuoden välille sijoittuvaa ikävaihetta myöhäiskeski-iäksi. Tällä he viittaavat siihen, että keski-ikä on pidentynyt ja vanhuus on siirtynyt myöhempään ikään. Myöhäiskeski-iässä onkin paljon potentiaalia uusiin rooleihin, esimerkiksi työelämässä jatkamisen tai vapaaehtoistoiminnan piirissä. Elossa on samaan aikaan useampia sukupolvia kuin koskaan aiemmin. Sukupolvien välisestä vuoropuhelusta voisi löytyä ratkaisuja eri ikäisten ongelmille. Iäkkäät voivat esimerkiksi toimia tukijoina lapsille ja nuorille, kuten Helsingin Sanomiin (18.9.2026) haastateltu kouluvaari Ismo Ylinen.
Suuri osa 65 vuotta täyttäneistä asuu itsenäisesti omassa kodissaan. He pitävät huolta niin itsestään, toisistaan kuin muistakin läheisistään. Ikääntyneiden panos yhteiskuntaan ja palveluihin on suuri esimerkiksi läheisavun antajina, vapaaehtoistoimijoina ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. Tämä tulee tunnistaa entistä paremmin paitsi yhteiskunnallisessa keskustelussa myös päätöksenteossa.

Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat myös kaikkein iäkkäimmille

Vaikka toimintakykyiset vuodet lisääntyvät, tulee vanhuus meille kaikille, jos vaan saamme elää vanhaksi. Tuen, palvelujen ja hoivan tarve ei katoa mihinkään elämänkulun loppupäästä. Korkean iän saavuttaa entistä moninaisempi joukko ihmisiä, joilla on hyvin erilaisia elämäntilanteita ja tarpeita. Kun terveys ja toimintakyky heikentyvät, lisääntyy tarve muiden tukeen ja apuun väistämättä. Ympäristön merkitys, johon kuuluvat läheisten tuki, asuinympäristö sekä toimivat palvelut, kasvaa. Vaikka toimijuuden mahdollisuudet muuttuisivat, sen merkitys ei vähene. Mahdollisuus toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä kuuluu myös kaikkein iäkkäimmille – myös heille, joiden toimintakyky ja terveys ovat heikentyneet.

Juuri nyt olisi erityisen tärkeää keskustella siitä, mitä ovat ne ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävät ratkaisut, joilla varmistetaan, että kaikenikäisillä on hyvä elää Suomessa. Miten varmistetaan, että ikääntyneet saavat tukea, palveluita sekä hoivaa tarpeidensa mukaan? Yhtä tärkeää on turvata se, että yhteiskunnan kehittämisessä ja päätöksenteossa otetaan huomioon kaikista iäkkäimpien ihmisten näkökulma.

Tämän kirjoituksen myötä toivotan koko vanhusasiavaltuutetun toimiston puolesta hyvää vanhustenviikkoa kaikille! Toivottavasti meillä kaikilla on arjessamme iloisia ja merkityksellisiä kohtaamisia eri sukupolvien kesken.

Elisa Virkola
asiantuntija